Vielä yksi kirjoitus sienistä!

Ensin jauhan huussista ja nyt sienistä. Lupaan, että lopetan tämän jälkeen. Viimeinen lajike on noussut metsään, eli suppilovahvero. Joten vielä yksi kirjoitus sienistä ja sen jälkeen siirryn syyspuuhiin ja kohti talvikautta.

Ennen meidän mökin ostamisesta en sienestänyt. En toki tehnyt montaa muutakaan juttua, joita teen nyt, Mutta sienestys on tullut jäädäkseen, sen voin sanoa. Marjojen poimiminen on liian pientä piperrystä, mutta sienet on helppoa poimittavaa ja kori täyttyy nopeasti. Meillä on onneksi mukavia mökkinaapureita, jotka ystävällisesti auttoi mua alkuun ja antoi monenlaista vinkkiä. Tässä pari heidän vinkkiä ja muutama ihan mun oma juttu.

Suojautuminen

Tänä kesänä on ollut kaikenlaista ötökkään ihmisen riesan ja tähän viimeiseen sienestyskohtaan osuu hirvikärpästen aikakausi. Ällöttäviä otuksia ja valitettavasti meillä niitä myös esiintyy, koska alueella on peuroja ja peurojen syöttöpaikka. Syöttöpaikan lähellä on hyvät sienimaastot, joten pakkohan sinne on mennä. Ei niitä sieniä sinnekään voi jättää!

Itse suojaudun hirvikärpäsiä vastaan ottamalla metsään mukaan Aviomiehen.

Itse suojaudun hirvikärpäsiä vastaan ottamalla metsään mukaan Aviomiehen. Jossain nääs luki, että hirvikärpänen hahmottaa porukasta sen kookkaimman, luulee sitä hirveksi ja tarrautuu sitten siihen. Minä olen 160 centtiä ja Aviomies paljon pidempi, joten olen periaatteessa turvassa.

Jos taas Aviomies ei ole tarjolla hirvikärpäsen syötiksi, käytän tiivistä pipoa ja Tea Tree öljyä. Se haisee ihan kamalalta ja sitä kun tupsuttelee korvanjuureen, kuin parhainta parfuumia konsanaan, sen pitäisi pitää hirvikärpäset loitolla. Ja minusta tässä on ihan oikeasti perääkin. Pidän tuota pikkuista purkkia mukana metsässä ja lisään sitä tarpeen mukaan, koska haju haihtuu nopeasti. Onneksi haihtuu, koska kukaan ei käyttäisi tätä, jos haisisi tältä vielä seuraavanakin päivänä. Sama aine toimii ohjeen mukaan myös akneen ja hilseeseen, että ei mikään turha purkki.

Mistä niitä sieniä sitten löytyy?

Ihan vaan metsään menemällä ei välttämättä onnistu. Tai minä en olisi onnistunut. Sain apua ja opastusta sekä ensimmäisiin sienipaikkoihin kuin ensimmäisiin sieniinkin liittyen. Ihana äiti ja ihana mökkinaapuri auttoivat, koska alottaessani en tunnistanut kuin sen ilmeisen – eli kärpässienen. Aloitin ekana pelkillä suppilovahveroilla, koska niillä ei voi mennä pieleen. Niillä on tunnistettava kellertävä jalka ja niiden tyylisiä sieniä ei ole muita, eikä varsinkaan myrkyllisiä. Niitä kun poimin pari syksyä, uskalsin laajentaa herkkutatteihin, joka myös on helppo tunnistaa ja myrkyllisiä lajeja ei ole tarjolla. Tänä syksynä mukaan on tullut jo karvarousku, eli olen periaatteessa siellä minne halusinkin.

Minä olen sienipaikoistani nuuka ja piilottelen niitä parhaita apajia kaikilta. Noh, mun sienistä innostuneet ystävät saavat kyllä niistä myös nauttia, mutta vasta, kun olen ensin poiminut itselleni tarvittavan määrän sieniä. Kamala ihminen. Mun mökkinaapuri on ihana, ystävällinen ihminen, joka heti neuvoi minut ihan mahtaviin sienipaikkoihin. Tai mistäs minä sen tiedän! Voihan olla, että hänelläkin on vieläkin parempia paikkoja, joista minulla ei ole vielä tietoakaan. Mutta hän onkin mökkeilyt tuolla alueella parikymmentä vuotta, minä vasta viisi. Löydän kyllä aikojen saatossa ne kaikki paikat, minkä jälkeen minullakin on varaa vinkata uusillekin tulokkaille muutama hyvä kohtaan.

Pari vinkkkiä turvallisuudesta

Ihan tärkein vinkki, kaikista vinkeistä on, että puhelin ja autonavaimet pitää olla vetoketjullisessa taskussa, jossain itsessään kiinni olevassa vaatekappaleessa. Eikä sitä pusakkaa, missä ne avaimet on, pidä ottaa pois ja laskea jollekin mättäälle. Sitä ei löydy sitten enää ikinä! Tai ehkä ensi syksynä, uudella sienireissulla.

Avaimia en ole onneksi ite hukannut metsään, mutta yhden puoliksi suppilovahveroita täynnä olevan muovipussin kyllä. Ihan vähäksi aikaa laskin sen maahan ja kävin ihan vähän vaan poimimassa toisesta kohtaan, toista sientä, toiseen pussiin. Sitten ihan vähän jatkoin matkaa, enkä ikinä enää löytänyt sitä mätästä mihin se pussi jäi. Syyllistyin roskaamiseen ja olen siitä vielä enemmän pahoillani kuin siitä, että menetin ne sienet.

Toinen vaaranpaikka metsässä on tuo sieniveitsi. Kun aloittelin sienestämistä, en ollut paljon metsässä käveleskellyt, kun ei ollut paljoa moinen touhu kiinnostanut. Ei kyllä vieläkään kiinnosta, jos siihen ei liity joku tehtävä, kuten sienestys. Ihan ensin pitää vaan opetella kävelemään siellä metsässä, koska eihän ne kaikki sienet siinä polulla kasva. On koloja ja kiviä ja juurakkoa. Sitten kun siihen yhdistää sieniveitten ja hämärtyvät illat ja jo vähän väsyneen mielen, niin varovainen saa olla. En ole ikinä kyllä lukenut otsikkoa, että ”sienestäjä puukotti itseään vatsaan”. Joten herää kysymys, että onkohän tämä murhe vain minun murhe…

Pelkään keväisin käärmeitä, mutta en syksyllä. Outoa vähän tämäkin, koska eihän ne otukset mihinkään ole kesän aikana hävinneet. Keväällä päästelen korvasienimetsässä lallatellen ja kepukalla maata paukuttaen. Tällä ois tarkoitus ajaa nuo ikävät otukset matkoihinsa.  Muita eläimiä en pelkää. Luulen, että on super-epätodennäköistä, että karhu tai susi just sille mun reitille, juuri meidän metsässä osuisi.

Pari yleistä huomiota

Oikein kun tehokkaasti kerää, kannattaa asettautua leveään haara-asentoon. Silloin ei tallaa sieniä, vaan voi ulotella samasta paikasta niin pitkälle kuin vain ikinä ylettyy. Suppilovahverot varsinkin kasvaa kavereiden kanssa, joten jos näkee yhden, niin on siinä niitä muitakin.

Ja kaikki sienet pitää kerätä. Jos on ylimielinen ja jättää sieniä keräämättä haaveillessaan jostain suuremmasta mättäästä, saattaa metsien jumalan Tapion vaimo Mielikki suuttua. Etkä enää sinä syksynä löydä sienen sientä! Tästä musta ainakin välillä tuntuu, kun olisin jo tulossa metsästä pois ja matkalla autolle koko ajan vaan tulee uusia sieniä vastaan. Ilta pimenee ja ruoka on laittamatta, saunan lämmityksestä puhumattakaan, mutta ohikaan ei uskalla kävellä. Parempi ottaa varman päälle ja pitää sieni onni mukana.

Suppilovahvero on mun lempisieni (tänään, huomenna joku muu) ja siksi siitä on täällä jo kaksi reseptiä. Maista piirakkaa ja keittoa.