Taistelin villiintyneen mökkipihan kanssa

Meidän mökin pihamaa oli ostohetkellä rikkaruohojen ja roskan valtaama. Siitä alkoi taistelu villiintyneen mökkipihan kanssa. Ottelu on aina välillä kääntynyt minun voitoksi ja välillä taas tuntuu, että turpaan tulee milloin kortteelta, milloin villivatulta. Viiden erän eli viiden vuoden jälkeen näyttää kuitenkin siltä, että minut voi julistaa voittajaksi!

Roskakasoja, lautakasoja, klapipinoja ja epämääräisiä pressulla peitettyjä alueita ei ole tontilla enää kuin kaksi ja nekin ovat ihan pian häviämässä pois. Mökin vieressä oleva alue on odottanut mökin maalaamisen valmistumista ja se onkin seuraava projektini. Vanhan puuvajan vieressä on myös vielä siistittävää. Nämä alueethan ovat siitä hyviä, että nehän ei kasvata juuria tai uusiudu joka vuosi. Kun niiden kanssa taistelee, tietää voittavansa.

Lautakasat ja vanhat puupinot on siitä hankalia, että niistä pääsee eroon vain polttamalla. Osa puupinoista oli ollut maakosketuksessa pitkään, joten ei niistä mitään sisustuspuita tullut. Niitä sellaisia kauniita, tasaisesti asetettuja pinoja, joita näkyy lehdissä. Eikä niistä ihan kamalasti tule enää lämpöäkään, mutta silti polttaminen on ainoa ratkaisu niiden hävittämiseen. Ja koska kaikkia ei haluttu paiskata kerralla nuotioon, niitä on nyt pikku hiljaa polteltu saunanpesässä ja takassa pois. Tähän on tietysti mennyt aikaa.

Noiden ihmisen luomien sotkujen siivoaminen on siis periaatteessa ihan helppoa. Mutta luonnon virittämien haasteiden kanssa onkin sitten suurempi taistelu.

Varpua

Mökkitontin jyrkkä rinneosa kasvoi jo meidän tullessa mustikan- ja puolukanvarpua. Ne oli hyvin kaiken heinän ja moskan alla piilossa, mutta pikku hiljaa ne alkaa sieltä päästä esille. Esille siten, että olen niitä sieltä kaivanut esille. Tämä on mun saunanlämmityspuuha. Eli käyn sytyttämässä saunanpesään tulen ja uuden pesällisen lisätystä odotellessa nypin ruohoa pois mustikan- ja puolukanvarpujen välistä. Varsinkin heinä kasvaa joka vuosi uudestaan, eli tämä tulee olemaan ikuisuusprojekti, mutta joka vuosi sitä kasvaa vähemmän. Ja joka päivä se sauna lämmitetään, joten onhan mulla aikaa ruohota tätä aluetta. Varpujen välissä kasvaa kieloa ja se siellä kasvakoonkin. Mutta villivatun, heinän ja pihlajantaimet nypin pois.

Kävin mökin ostamisen jälkeen Pinsiön Taimistolla kysymässä neuvoja taisteluun villiintyneen pihan kanssa. Puhuttiin kukkapenkkien kasveista ja myös näistä alueista, joissa jo kasvaa kunttaa, mutta myös rikkaruohoja. Pinsiön puutarhurin vinkki oli tuo ruohoaminen. Ideana on se, että jos kasvi ei saa lehdilleen aurinkoa (lehdille jotka siis ruohotaan pois), se ei pysty yhteyttämään ja pikku hiljaa silloin kuihtuu kokonaan. Nyt näyttää, että se toimisi.

Kukkapenkit

Kukkapenkit ovat mökillä suuria ja tämäkin johtuu ihan vain siitä, että perustamalla kukkapenkin sain vallattua alaa rikkaruohoilta. Kukkapenkkeihin olen yrittänyt valita vain sellaisia kasveja, jotka pärjää ilman kastelua ja täyttää oman alansa penkistä hyvin. Jaksan kyllä hoitaa kukkapenkkejä keväällä, mutta en ole innokas ruohoamaan niitäkin koko kesää, joten tiheästi kasvavat kasvustot ovat siksi hyviä. Kukkapenkinraamit oli olemassa, koska isot kivet oli asetettu valmiiksi ympyrän muotoon, eikä niitä kukaan voinut ruveta siirtämään. Alussa hommaa oli mökillä paljon, eivätkä kukkapenkit olleet millään tavalla työlistan kärjessä, joten pressut kerkesi peittää penkkiä useamman kesän. Tämä oli konsti millä tapoin tuolla alueella kasvaneita rikkaruohoja.

Kun pressut viimein otti pois, oli tyhjälle alueelle helppo tehdä pohjat, tuoda multa ja istuttaa kasvit. Tämä on tehty viime syksynä ja nyt katselen, että mitkä kasvit pärjää tuossa aurinkoisessa paikassa ja mitkä ei.

Sammal

Tästä en ole varma tulenko onnistumaan vain olenko hävinnyt taisteluni rikkaruohoja vastaan. Keskellä mökkipihaa on iso alue, missä oli aikaisemmin lautakasoja. Kun kasat vihdoin saatiin pois, oli niiden alla paljasta, rikkaruohotonta maata. Siihen olen siirtänyt sammalta eri puolelta tonttiamme. Koska oma tontti on kallioinen, löytyy tuota uusiutuvaa peittomateriaalia ihan runsaasti ja naapuristakin saan siitä lisää. Sammal on asettunut yllättävän hyvin alueelle. Tuohon kohtaan paistaa aurinko, joten se kuivuu kuumalla, mutta sateen jälkeen näyttää hyvin vihreältä.

Sammalen kanssa minua lähinnä mietityttää, että voittaako villivattu ja nousee juurenpalasista taas pintaan sammalpeiton läpi. Käyn tuota aluetta usein tutkailemassa ja nypin ilmaantuneet rikkakasvit pois. Tälle läntille olen istuttanut vuorimäntyä useamman taimen, sellaisia matalakasvuisia. Jos ne menestyvät paikoillaan, ne luovat varjoa sammaleen ylle ja pudottaa neulasiaan sammaleen päälle. Pari seuraavaa vuotta näyttää toimiko tämä idea.

Apila

Ihan keskellä pihaa oli täysin tyhjä alue, johon tuotiin soraa ja hiekkaa. Näin aluetta saatiin tasaisemmaksi ja maassa kulkevat putket ja säiliöt piiloon. Tuohonkin alueen muoto on siis tullut pakosta tällaiseksi, johtuen tontin muodosta ja kaikenlaisista värkeistä, jotka olivat jo paikoillaan kun me mökki ostettiin. Jos rahaa olisi halunnut käyttää pihaan paljon, olisi varmaan samalla kannattanut rakentaa porrastuksia ja kivetyksiä pihamaalle. Nyt niitä ei ollut, oli vain tyhjä kenttä keskellä pihaa. Kenttä, joka alkoi huolestuttavan nopeasti kasvaa sitä samaa rikkaruohoa, jonka olin älyttömällä vaivalla saanut siitä vierestä kitkettyä pois.

Nopeana ratkaisuna istutettiin tyhään länttiin apilaa. Se kasvaa huonossakin mullassa ja nopeasti. Ja sitä ei tarvitse leikata ruohonleikkurilla, vaan se saisi kasvaa koko kesän ja tehdä kukkaa. Apilan kanssa alueelle on juurtunut myös rikkaruohoja ja olen niitä siitä vielä jaksanut nyppiä pois. Pari vuotta olen ajatellut antaa tälle alueelle aikaa. Jos siinä kukkii kesällä ihana apilapelto, se saa jäädä. Jos taas siinä kukkii suolaheinä ja korte, pitää miettiä uusia ratkaisuja. Mutta vielä olen kärsivällinen sen kanssa.

Muut paikat

Muualla saa heinä ja rikkaruohot kasvaa. Tai siis vielä nyt ne saa kasvaa. Tunnen itseni niin hyvin, että kun yksi kohta on valmis, alan tuijotella sitä sen vieressä olevaa. Että voisihan tuotakin nyt vähän siistiä. Olen yrittänyt asettaa itselleni rajoja, joiden taakse ei pidä mennä. Kivillä reunustetut portaat uudelle huussille rajaa tonttia yhdeltä laidalta. Niiden takana oleva alue olisi kuin satujen pahamaineinen metsä, johon ei pitäisi yhtään astua jalallaan. Mutta heti niiden portaiden takana on niin iso, heinittynyt puolukkamätäs, kauniisti katajan varjossa. Jos sitä vähän nyppisi….

Lue myös pihassa tekemistäni kevättöistä.