Kategoriat
Kesä Pakko hoitaa Pihahommia Remonttia

Rytökasa, roskaa, romua, rankaa ja rimoja

Viimeinen rytökasa mökillä odottaa käsittelyä. Meidän pihapiirissä on ollut jos jonkinlaista lautakasaa ja pressujen alle piilotettua yllätystä. Tämä on varmaan ihan normaalia jos ostaa vanhan tai jollain tavalla keskeneräisen mökin. Pihalta löytyy rytökasa, roskaa, romua, rankaa ja rimoja.

Otököiden uusi rivitalo

Isoin osa kasoista pihassa on sisältänyt ihan polttopuuksi kelpaavaa tavaraa. Halkopinoja ja rakennuslautaa, joko pienittynä tai ei. Me on mökkeilty niin monta vuotta, että niillä on lämmitetty jo monta, monta saunaa ja takkaa, paljusta puhumattakaan. Ja sitä mukaan kun pinot on vähentynyt on myös piha siistiytynyt. Yksi pinoista on valitettavasti ennättänyt jo lahota polttokelvottomaksi ja siksi kai se onkin jäänyt odottamaan setvimistä. Pinossa on harmillisesti pitkiä koivurankoja. Ois niillä mielummin lämmittänyt takkaa, kuin raahannut metsään maatumaan. Koska sinne ne nyt päätyy ötököiden uudeksi rivitaloksi. Maatukoon ja lisätköön metsikön monimuotoisuutta. Mihinkään muuhun niistä ei enää ole.

Viimeinen rytökasa odottaa läpikäyntiä.

Rakennustarvikkeita tontilla

Kaikkea ylijäämää ja keräilyerää kertyy ihan omiltakin jäljiltä. Mulla odottaa mm. pino vanhoja salaojaputkia, joista haluaisin tehdä jonkinlaisen kukkapenkinsomistuksen. Teini taas odottaa, että saisi ampua niihin pilkkaa. Oon luvannut, että jos en tänä kesänä keksi niille mitään käyttöä, niin sitten ne siirtyy hänelle. Ja koska mulla ei ole pienintäkään aikomusta antaa niitä Teinin mäsättäväksi, alkaa keksimisellä olla jo vähän kiirus. Yleisesti tavaroilla, varsinkin ylijäämä rakennusmateriaalilla, on mielestäni kahden vuoden jäähtymisaika. Jos niitä ei tuossa ajassa saada mihinkään nikkaroitua, ne joutaa pois.

Vanhoista salaojaputkista on askarreltu haltiahotelli, joka kaipaa kyllä jo remonttia.
Vanhoista salaojaputkista on askarreltu haltiahotelli, joka kaipaa kyllä jo remonttia.

Toinen ideaa odottava kasa on punaiset tiilet, jotka on nyt jemmattuna portaiden alle. Niistä ei ole yhtään järkevää ajatusta vielä muodostunut. Onneksi ne on niin hyvässä tallessa, että mitään kuningasajatusta ei tarvitse ihan heti tullakaan. Ne ei oo tuolla kenenkään tiellä. Aika ahkerasti ollaan myyty Torissa sellaista tavaraa, jolle ei ole edes ideanpoikastakaan olemassa. Nuo tiilet voisi saada vielä pari vuotta jäähtymisaikaa meidän tontilla ja sitten Tori tuomion. Eli kesän 2023 jälkeen voit niitä multa kysellä.

Punaiset tiilet saa olla jemmassa portaiden alla vielä hetken. Kaveriksi on tullut puukiekkoja.

Vanhan puuvajan purku

Rytökasan suurin roska on vanha puuvaja. Uusi on vieressä valmiina ja se on jo puitakin täynnä. Vanhassa pitää tehdä sisältä löytyvien tavaroiden lajittelu ja sen jälkeen purkaminen. Syrjäsilmällä olen nähnyt, että puuvajan takana on mm. ikivanhoja rapumertoja pinossa, joten kaatopaikkakeikka on varmasti myös tulossa. Kierrätyshommat on koti- ja mökkipaikkakunnilla onneksi aika hyvin järjestetty, että ei tartte paiskoa tavaroitaan mettään. Tai pysäköidä autoaan sinne, niinkin on ennen tehty. En paasaa luonnonsuojelusta tai ilmastonmuutoksesta. Ajattelen, että kun elän normaalia, järkevää elämää niin minusta tähän maailmaan jäävä jälki on vain siisti, kauniisti hoidettu mökki.

Uusi puuvaja on jo valmiina, vielä vain harmaata maalia päälle.
Uusi puuvaja on jo valmiina, vielä vain harmaata maalia päälle.

Kunhan puuvaja saadaan purettua ja tuo läntti tontista siivottua alkaa meillä olla piha-alueet valmiina. Puita pitää tulevaisuudessakin tontilla kaataa ja sen kautta paljastuu uutta aluetta, mutta ne ovat sellaista metsänpohjaa ja kunttaa, että en usko sieltä enää löytyvän mitään kasoja tai kätköjä. Vanhan puuvajan vieressä on kaunis kallioseinä ja sen haluan näkyviin. Vaikka kukaan ei tuu koskaan tuolla laidalla sitä katselemaan, paitsi hakiessaan puita vajasta.

Nyt sitten vaan pidetään huolta, että uusia rytökasoja ei synny. Itselleni iskee aina välillä poisheittovimma, joten ei pitäisi olla vaarana.

Lue myös pihamaan muutoshommista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *