Kategoriat
Kevät Pihahommia Puuhommia

Mihin rumat klapit joutuu?

Viikonloppu meni tiiviisti klapikoneen vieressä seistessä. Talvella mökkipihasta kaadettiin 13 isoa puuta ja vaikka kuinka paljon pienempää risua. Lopputulos on siisti ja maisema järvelle avautui.

Puiden kaataminen on minulle helppoa. Katson vain vierestä, kun en itse osaa kaataa. Jännittävää se on silti. Vaikka meillä kaatajana toimiva mies tietää mitä tekee, silti kaatuva puu on jotenkin pelottava. Puilla voi olla ihan oma mieli siitä, mihin päin ne haluaa kaatua. Minun osuus alkaa vasta, kun runko makaa maassa ja siitä aletaan karsia oksia pois.

Samalla kun mies pienii runkoa pölleiksi, minä hankkiudun eroon risuista. Helpointa se on, jos puun kaataa talvella ja risut voi polttaa turvallisesti nuotiossa. Minun mummolle jos kertoisin, että meillä poltetaan risuja, saattaisin saada tuimahkon katseen. Risut on loistavia sytykkeitä, kun ne kietaisee sanomalehteen. Jos tykkäää oikein lempeistä löylyistä, saunan voi lämmittääkin pelkillä risukääröillä. Mutta tämän talven puusavotta on muutenkin niin kova rypistys, olen oikaissut ja jättänyt sanomalehtikääröt tekemättä.

Olen rohkaistunut käyttämään sähkösahaa, joka on tiukasti viritetty kiinni telineeseen. Minun hommana on ollut paksumpien oksien pätkiminen.

Olen rohkaistunut käyttämään sähkösahaa, joka on tiukasti viritetty kiinni telineeseen. Minun hommana on ollut paksumpien oksien pätkiminen. Vielä kun oppisin tekemään pätkistä samanmittaisia. Himppasen kateellisena katselen mottorisahan kanssa touhuavaa miestä, jonka pöllit on juuri sen mittaisia kuin hän haluaa: ei haittaa onko ne menossa paljuun, takkaan vai saunanpesään. Jokaiseen kuin tulee eripituisia puita.

Täydellisiä puita, kaunissa pinossa.

Tähän asti intoa riittää yleensä hyvin. Risusavottaan on ollut innokasta kökkäväkeäkin (talkooporukkaa) tarjolla, koska mikäs sen hauskempaa kuin tuhustella risujen kanssa pihalla.

Sitten alkaakin se puuduttava vaihe. Klapien teko. Kun neljättä viikonloppua seisoo klapikoneen vieressä, vasurilla vääntää kahvasta ja oikealla ohjaa puupölliä oikeaan asentoon, alkaa jo kyllästyttää. Kärräät tai vedät ahkiolla pienittyjä puita ja heittelet niitä häkkiin kuivumaan. Silloin aina miettii, että miksi piti kaataa niin monta puuta, eikö vähempikin olisi riittänyt. Onneksi pää täyttyy kaikenlaisista joutavista ajatuksista ja erityisesti musiikillisista korvamadoista. Tämän talven korvamato suosikkeihin kuuluu mm. Moogetmoodsin Kolmen minuutin muna, Suvivirsi, Kaija K:n Hullut päivät ja Lea Lavenin Tuo tumma nainen. Aamuisin välillä ihan jännittää, että mikä biisi tänään lähtee päässä soimaan.

Suuria ja tärkeitä ajatuksiakin ennättää päivän mittaan miettimään. Kuten sitä, että mihin kaikki rumat puut joutuu? Sisustuslehdet on täynnä koivuklapeista tehtyjä pinoja, jotka nojaa tyylikkäinä takkaan, musta-valkoinen-harmaa sävyisessä olohuoneessa. Mutta kuka polttaa oksankohtaiset, vinkuraiset, itsepäiset kalikat, jotka ei suostu menemään halki, vaikka niitä kuinka monta kertaa klapikoneen syöttää. Pitkän pohdinnan jälkeenkään en ole löytänyt tälle vastausta.

Kamalan rumia puita odottamassa pinoamista.

Puuhommat on onneksi kuin vauva-aika perheessä. Raskasta ja kamalaakin, mutta aika kultaa pian muistot. Parin vuoden päästä meillä kaadetaan taas ihan liian monta puuta, eikä kukaan muista miltä tuntui huhtikuussa 2021. Muistuttakaa minua silloin tästä kirjoituksesta.