Kategoriat
Luonto Mökkielämää Ruokaa Syksy Tuumailuja

Vielä yksi kirjoitus sienistä!

Ensin jauhan huussista ja nyt sienistä. Lupaan, että lopetan tämän jälkeen. Viimeinen lajike on noussut metsään, eli suppilovahvero. Joten vielä yksi kirjoitus sienistä ja sen jälkeen siirryn syyspuuhiin ja kohti talvikautta.

Ennen meidän mökin ostamisesta en sienestänyt. En toki tehnyt montaa muutakaan juttua, joita teen nyt, Mutta sienestys on tullut jäädäkseen, sen voin sanoa. Marjojen poimiminen on liian pientä piperrystä, mutta sienet on helppoa poimittavaa ja kori täyttyy nopeasti. Meillä on onneksi mukavia mökkinaapureita, jotka ystävällisesti auttoi mua alkuun ja antoi monenlaista vinkkiä. Tässä pari heidän vinkkiä ja muutama ihan mun oma juttu.

Suojautuminen

Tänä kesänä on ollut kaikenlaista ötökkään ihmisen riesan ja tähän viimeiseen sienestyskohtaan osuu hirvikärpästen aikakausi. Ällöttäviä otuksia ja valitettavasti meillä niitä myös esiintyy, koska alueella on peuroja ja peurojen syöttöpaikka. Syöttöpaikan lähellä on hyvät sienimaastot, joten pakkohan sinne on mennä. Ei niitä sieniä sinnekään voi jättää!

Itse suojaudun hirvikärpäsiä vastaan ottamalla metsään mukaan Aviomiehen.

Itse suojaudun hirvikärpäsiä vastaan ottamalla metsään mukaan Aviomiehen. Jossain nääs luki, että hirvikärpänen hahmottaa porukasta sen kookkaimman, luulee sitä hirveksi ja tarrautuu sitten siihen. Minä olen 160 centtiä ja Aviomies paljon pidempi, joten olen periaatteessa turvassa.

Hirvikärpäsiä vastaan auttaa teepuuöljy.
Hirvikärpäsiä vastaan auttaa teepuuöljy.

Jos taas Aviomies ei ole tarjolla hirvikärpäsen syötiksi, käytän tiivistä pipoa ja Tea Tree öljyä. Se haisee ihan kamalalta ja sitä kun tupsuttelee korvanjuureen, kuin parhainta parfuumia konsanaan, sen pitäisi pitää hirvikärpäset loitolla. Ja minusta tässä on ihan oikeasti perääkin. Pidän tuota pikkuista purkkia mukana metsässä ja lisään sitä tarpeen mukaan, koska haju haihtuu nopeasti. Onneksi haihtuu, koska kukaan ei käyttäisi tätä, jos haisisi tältä vielä seuraavanakin päivänä. Sama aine toimii ohjeen mukaan myös akneen ja hilseeseen, että ei mikään turha purkki.

Mistä niitä sieniä sitten löytyy?

Ihan vaan metsään menemällä ei välttämättä onnistu. Tai minä en olisi onnistunut. Sain apua ja opastusta sekä ensimmäisiin sienipaikkoihin kuin ensimmäisiin sieniinkin liittyen. Ihana äiti ja ihana mökkinaapuri auttoivat, koska alottaessani en tunnistanut kuin sen ilmeisen – eli kärpässienen. Aloitin ekana pelkillä suppilovahveroilla, koska niillä ei voi mennä pieleen. Niillä on tunnistettava kellertävä jalka ja niiden tyylisiä sieniä ei ole muita, eikä varsinkaan myrkyllisiä. Niitä kun poimin pari syksyä, uskalsin laajentaa herkkutatteihin, joka myös on helppo tunnistaa ja myrkyllisiä lajeja ei ole tarjolla. Tänä syksynä mukaan on tullut jo karvarousku, eli olen periaatteessa siellä minne halusinkin.

Tavaroita ei kannata jättää hetkeksi mättäälle, niitä ei löydy enää ikinä.
Tämä sienipaikka paljastuisi, koska olen jättänyt korini mättäälle.

Minä olen sienipaikoistani nuuka ja piilottelen niitä parhaita apajia kaikilta. Noh, mun sienistä innostuneet ystävät saavat kyllä niistä myös nauttia, mutta vasta, kun olen ensin poiminut itselleni tarvittavan määrän sieniä. Kamala ihminen. Mun mökkinaapuri on ihana, ystävällinen ihminen, joka heti neuvoi minut ihan mahtaviin sienipaikkoihin. Tai mistäs minä sen tiedän! Voihan olla, että hänelläkin on vieläkin parempia paikkoja, joista minulla ei ole vielä tietoakaan. Mutta hän onkin mökkeilyt tuolla alueella parikymmentä vuotta, minä vasta viisi. Löydän kyllä aikojen saatossa ne kaikki paikat, minkä jälkeen minullakin on varaa vinkata uusillekin tulokkaille muutama hyvä kohtaan.

Pari vinkkkiä turvallisuudesta

Ihan tärkein vinkki, kaikista vinkeistä on, että puhelin ja autonavaimet pitää olla vetoketjullisessa taskussa, jossain itsessään kiinni olevassa vaatekappaleessa. Eikä sitä pusakkaa, missä ne avaimet on, pidä ottaa pois ja laskea jollekin mättäälle. Sitä ei löydy sitten enää ikinä! Tai ehkä ensi syksynä, uudella sienireissulla.

Autonavaimet ja kännykkä laitetaan taskuun ja takki pidetään päällä.
Autonavaimet ja kännykkä laitetaan taskuun ja takki pidetään päällä.

Avaimia en ole onneksi ite hukannut metsään, mutta yhden puoliksi suppilovahveroita täynnä olevan muovipussin kyllä. Ihan vähäksi aikaa laskin sen maahan ja kävin ihan vähän vaan poimimassa toisesta kohtaan, toista sientä, toiseen pussiin. Sitten ihan vähän jatkoin matkaa, enkä ikinä enää löytänyt sitä mätästä mihin se pussi jäi. Syyllistyin roskaamiseen ja olen siitä vielä enemmän pahoillani kuin siitä, että menetin ne sienet.

Toinen vaaranpaikka metsässä on tuo sieniveitsi. Kun aloittelin sienestämistä, en ollut paljon metsässä käveleskellyt, kun ei ollut paljoa moinen touhu kiinnostanut. Ei kyllä vieläkään kiinnosta, jos siihen ei liity joku tehtävä, kuten sienestys. Ihan ensin pitää vaan opetella kävelemään siellä metsässä, koska eihän ne kaikki sienet siinä polulla kasva. On koloja ja kiviä ja juurakkoa. Sitten kun siihen yhdistää sieniveitten ja hämärtyvät illat ja jo vähän väsyneen mielen, niin varovainen saa olla. En ole ikinä kyllä lukenut otsikkoa, että ”sienestäjä puukotti itseään vatsaan”. Joten herää kysymys, että onkohän tämä murhe vain minun murhe…

"Sienestäjä kaatui sieniveitseen", sellaista otsikkoa ei onneksi ole nähty.
”Sienestäjä kaatui sieniveitseen”, sellaista otsikkoa ei onneksi ole nähty.

Pelkään keväisin käärmeitä, mutta en syksyllä. Outoa vähän tämäkin, koska eihän ne otukset mihinkään ole kesän aikana hävinneet. Keväällä päästelen korvasienimetsässä lallatellen ja kepukalla maata paukuttaen. Tällä ois tarkoitus ajaa nuo ikävät otukset matkoihinsa.  Muita eläimiä en pelkää. Luulen, että on super-epätodennäköistä, että karhu tai susi just sille mun reitille, juuri meidän metsässä osuisi.

Pari yleistä huomiota

Oikein kun tehokkaasti kerää, kannattaa asettautua leveään haara-asentoon. Silloin ei tallaa sieniä, vaan voi ulotella samasta paikasta niin pitkälle kuin vain ikinä ylettyy. Suppilovahverot varsinkin kasvaa kavereiden kanssa, joten jos näkee yhden, niin on siinä niitä muitakin.

Leveä haara-asento ja sienet talteen, muista poimia kaikki!
Leveä haara-asento ja sienet talteen, muista poimia kaikki!

Ja kaikki sienet pitää kerätä. Jos on ylimielinen ja jättää sieniä keräämättä haaveillessaan jostain suuremmasta mättäästä, saattaa metsien jumalan Tapion vaimo Mielikki suuttua. Etkä enää sinä syksynä löydä sienen sientä! Tästä musta ainakin välillä tuntuu, kun olisin jo tulossa metsästä pois ja matkalla autolle koko ajan vaan tulee uusia sieniä vastaan. Ilta pimenee ja ruoka on laittamatta, saunan lämmityksestä puhumattakaan, mutta ohikaan ei uskalla kävellä. Parempi ottaa varman päälle ja pitää sieni onni mukana.

Suppilovahvero on mun lempisieni (tänään, huomenna joku muu) ja siksi siitä on täällä jo kaksi reseptiä. Maista piirakkaa ja keittoa.

Kategoriat
Luonto Ruokaa Syksy

Mahtava sienivuosi!

Ei kerkee kirjottaa, kun pitää möyriä mettässä! Nyt on menossa aivan mahtava sienivuosi. Ensin keväällä löytyi korvasieniä ja nyt on metsä täynnä vaikka mitä ihanaa. Joka vuosi pitäisi opetella kaksi uutta sientä. Ohje ei sano pitääkö niiden olla ruokasieniä, mutta kai ne myrkkysienetkin on hyvä opetella tunnistamaan. Listasin ne mitä jo tiedän ja poimin.

Korvasieniä

Näitä keräsin mukulana ja se kerääminen oli vielä ihan ok hommaa. Mutta putsaaminen oli ärsyttävää, piti istua tuntitolkulla pihalla ja pullasudilla putsata hiekkaa sienistä. (no varmaankaan ei tarvinnut tuntitolkulla istua, mutta siltä se silloin tuntui).  Näin aikuisena kun ajattelee, niin onneksi tuli moista tehtyä, koska nyt osaan sitten itsekin. Toki piti varmuuden vuoksi soittaa äidille ja tarkistaa, että miten se nyt menikään, montako kertaa keitettiin ja kuinka kauan. Myrkkysienien kanssa ei kannata pelleillä ja korvasieni on myrkyllinen, jos ei sitä osaa oikein käsitellä.

Korvasieniä löytyi keväällä ämpärillinen.
Korvasieniä löytyi keväällä koko ämpärillinen.

Korvasieniä ei aikaisemmin mökiltä löytynytkään ja nyt sain niitä kasaan melkein täyden ämpärillisen. Tämän mahdollisti mukava mökkinaapuri, joka näki sienet tienposkessa ja soitti niistä minulle. Sienet oli sellaisessa paikassa, että en olisi ikinä niitä siitä itse osannut etsiä. Mukulana korvasieniä etsittiin aina hakkuuaukioilta, joista oli puut kaadettu toissavuonna. Tämän kevään sienet taas löytyi havupuiden juurilta.

Korvasienet on kyllä hyviä. Teen niistä yleensä keittoa. Aloin jo tekemään siitä tänne ohjettakin.  Mutta kun sain kerman kipattua keiton sekaan, unohdin täysin kuvaamisen ja hups sitten se kattila olikin jo tyhjä! Että nyt on kuva vain aineksista ja tuosta sipulin paistamisesta. Yritän toisella kerran uudestaan, malta odottaa…

Herkkutatteja

No näitä taas kerään sellaisesta satumetsästä. Ikivanhasta, sammaloituneesta havupuumetsästä, missä ihan varmasti asuu menninkäisiä. Siltä se ainakin näyttää. Jos haluaisin kirjoittaa lastenkirjan, menisin tänne kävelemään hakeakseni inspiraatiota. Tällä hetkellä haen kuitenkin vain herkkutatteja.

Tatteja levitettynä ihailtavaksi keinuun.
Tatteja levitettynä ihailtavaksi pihakeinuun.

Herkkutatin lisäksi tänä kesänä löytyi valtavasti haavanpunikkitattia. Mutta koska sieniä oli niin paljon, että sai valita mitä poimii, jätin ne metsään. Herkkutatti on minusta paremman makuinen ja sitä ei tarvitse paistaa niin kauan.  Sieni pitää vain pieniä tai viipaloida ja paistaa neste pois. Laittaa vähän suolaa ja pippuria päälle. Tätä syödään meillä usein suoraan paistinpannulta lusikalla, se ei kerkeä mihinkään ruokaan asti.

Jos tekisin tästä jotain ruokaa, niin tattirisotto on tietysti älyttömän hyvää. Laiskana ostan välillä sellaisen puolivalmiin risottopussin ja sitten vaan tuunaan sitä lisäämällä itse poimittuja, paistettuja tatteja. Tatteja voi lisätä myös kastikkeeseen, jauhelihamurekkeeseen tai marinoida. Tattikeittoa en ole koskaan tehnyt, siis sellaista sileää, sitä pitää tänä vuonna kokeilla.

Haavanpunikkitatin paistamiseen on muuten ihan oma ohje, kannattaa tarkistaa miten se menee, jos niitä poimii.

Vaaleaorakas ja lampaankääpä

Kaikki valkoiset sienet on vähän pelottavia. Kun metsässä on niin monenlaisia myrkyllisiä vaaleita sieniä, ei meinaa uskaltaa poimia niitä herkullisiakaan. Vaaleaorakas on niin helppo tunnistaa, että sitä poimin. Siinä on sellainen erikoinen alaosa, mistä se on helppo tietää.

Lampaankääpä on helppo tunnistaa. Se on kuin vaalea lättänä möykky.
Lampaankääpä on helppo tunnistaa. Se on kuin vaalea lättänä möykky.

Toinen vaaleasieni on lampaankääpä. Sen taas tunnistaa viimeistään silloin, kun sen paistaa, koska se muuttuu keltaiseksi. Molemmat on tosi hyvänmakuisia ja näitäkin käsittelen yleensä aika simppelisti. Pannulle vaan, paisto, suolaa ja pippua päälle ja siitä suoraan suuhun. Tähän asti en ole löytänyt näitä niin paljon, että olisin miettinyt niistä jotain ruokaa. Koska nämä on koostumukseltaan hyvin lihaisia, jotkut paistaa niitä kuin pihvejä. Leivittää kananmuna, korppujauho, jauhoseoksessa ja siitä sitten pannulle. Pitää testata, jos löydän näitä lisää.

Suppilovahverot

Tästä minä aloitin. Suppilovahvero on niin helppo tunnistaa, että sillä ei aloittelijakaan voi mennä pieleen. Tuli hyvin turvallinen olo: näitä voin poimia ja näistä voin valmistaa perheelle ruokaa. Ilman, että ne saa jonkun myrkytyksen. Suppilovahveroita löytyy pitkään, senkin takia se on kiva sieni. Kun sienihulluus iskee, pitää sitä voida lievittää samoilemalla metsässä viikosta toiseen. Lähimmät ystäväni on myös hurahtaneet sieniin ja onneksi uutta satoa nousee aikalailla kahden viikon välein, joten voin kutsua ystäviä myös niitä poimimaan.

Suppilovahverot kasvaa vieretysten. Kun löytää yhden, muita on lähellä.
Suppilovahverot kasvaa vieretysten. Kun löytää yhden, muita on lähellä.

Suppilovahveroiden lisäksi olen löytänyt kosteikkovahveroa, mikä on kooltaan suppista isompi. Molemmissa on tunnistettava keltainen jalka, joten sitäkään ei tartte pelätä. Ihan varmuuden maksimoimiseksi tutkin sienet metsässä ja sitten kotona vielä uudestaan. Yleensä televisiossa on jo alkanut Tanssi Tähtien Kanssa kausi ja samalla kun vilkuilen sitä käyn sieniä läpi.

Suppilovahveron kanssa piirakkaan sopii parhaiten poro, mutta moni muukin yhdistelmä maistuu herkulliselta.
Suppilovahveron kanssa piirakkaan sopii parhaiten poro, mutta moni muukin yhdistelmä maistuu herkulliselta.

Suppiksista voi tehdä mitä vaan ruokaa, niitä en syö pannulta suoraan. Ihan ehdottomasti kaikista paras resepti on suppilovahvero-porokeitto, mihin tulee koskenlaskijajuustoa. Toinen ehdoton herkku on suppilovahveropiirakka. Siihen voi laittaa kaveriksi vaikka pororouhetta tai vaikka vaan keittokinkkua ja vähän tomaattia. Tästä onkin ohje jo täällä.

Karvarouskut

En tunnista vielä muita rouskuja kuin karvarouskun, mutta näitä pitäisi nyt sitten opetella tämän kesän uusina sieninä. Jos päämääränä on oppia kaksi uutta sientä per sesonki, haaparousku tai joku muu vastaava voisi olla hyvä. Karvarousku on hyvin helppo tunnistaa, kun siinä on sitä karvaa laidassa. Se on nätti sieni.

Karvarouskuista teen sienisalaattia. Niitä pitää vähän ryöpätä ja sitten vaan suolaa, pippuria, sokeria, etikkaan sekaan. Reilusti suolaa, ei mitään nykyajan puoli teelusikallista kolmeen kiloon sieniä hössötystä. Kukaan ei syö sienisalaattia niin paljon, että sen verisuonet siitä menisi tukkoon. Jos tätä syö, voi syödä niin, että nauttii. Me oltiin kerran ystävien kanssa Mäntässä, Viinituvassa syömässä ja siellä oli täydellistä sienisalaattia. Kyseltiin kokilta sen salaisuutta, vastaus oli smetana. Siihen asti olin tehnyt oman salaattini kermaviiliin, vähän niin kuin kevyempänä versiona, mutta nykyään laitan siihen smetanaa. Tulee hyvää, usko minua.

Kanttarellit

Kai nämäkin pitää mainita. Kanttarelli on hyvä esimerkki siitä, että sienissäkin makuja on tosi erilaisia. Muut sienet on meillä syöty pakkasesta jo kauan aikaa sitten, mutta näitä on aina vaan jäljellä. Teen niistä kastiketta. Kaikki sitä syö, mutta kukaan ei sitä kaipaa.

Mustatorvisieni

Tämän löytämisestä haaveilen. Yksi naapuri on kertonut, että sitä meidänkin metsistä löytyisi, joten toivoa on. Voin naamioitua ja hiippailla naapurini perässä, jos hänen apajansa vaikka paljastuisi. Vapaaehtoisestihan niitä ei kenellekään kerrota.

Katso tästä vielä se tosi maukas piirakka ohje.

Lisäilen tänne sienikeiton ohjeen, kun vain saan sen joskus kuvattua, ennen kuin katoaa lautasilta.

Kategoriat
Kesä Luonto Tuumailuja

Mökkeilyyn kuuluu itikat, paarmat ja muurahaiset.

Mietitäänköhän jossain just nyt, että hitto kun tuli tämä mökki ostettua! Itikoita on enemmän kuin ennen ja kaikki muutkin ötökät pörrää ympärillä. Pihapolulla ei voi seistä kun murkku puree jalasta ja linnut häiritsee nukkumista. Mökkeilyssä saa luonnon kaupan päälle, oli siihen varautunut tai ei. Mökkeilyyn kuuluu itikat, paarmat ja muurahaiset.

Koko mökkeilyn ideahan on se, että ihmiset ovat jossain korvessa. Vesistön äärellä ja puiden keskellä. Siellä korvessa on pakostakin myös eläimiä, niin hyvässä kuin pahassakin. Harva moittii uljaasti veden pinnalla lipuvaa joutsenparia. Mutta jos mökki sijaitsee niiden muuttomatkan varrella ja joutsenia kokoontuu satoja omalle mökkijärvelle kaakattamaan, alkaa valkoinen lintu jo ärsyttää. Kirjoitan nyt muutamista ärsyttävistä elukoista.

Syksyllä tikan naputtama koivu katkesi ja kaatui minun auton päälle.

Minusta ihan ehdottomasti ärsyttävin lintu on tikka. Tälle kiukustumiselle löytyy hyvä syy. Tikka naputti älyttömän pesäkolon mökkipihassa olevaan koivuun. Sen poikaset huusivat siinä yhden kesän ja huutamisella tarkoitan ympäri vuorokauden jatkuvaa rääkymistä, en mitään söpöä sirkutusta. Samaisen tikan vaari oli naputellut joskus aikaisemmin viereistä koivua ja tehnyt siihen ison kolon. Viime syksyn Aila myrskyssä tikka-vaarin naputtama koivu sitten katkesi ja kaatui minun auton päälle. Autosta meni katto kasaan ja vakuutusyhtiö totesi, että tämä auto menee lunastukseen. Joten mielestäni minulla on ihan hyvä syy olla tikalle ja kaikille sen sukulaisille karheana ja toivoa niiden löytävän pesäpuunsa jostain pikkusen kauempaa. Ihan asumatonta metsää kun on meidän mökin ympärillä älyttömästi.

Koivu on kaatunut auton päälle.
Myrskyssä koivu kaatui auton päälle. Minä syytän tikkaa!

Tikka nakutti yhtenä kesänä myös terassin yläpuolelta mökin vuorilautoja. Sekin on meistä sen verta ärsyttävää, että hätistettiin se siitä pois. Ymmärrän, että ollaan luonnon keskellä ja eläinten reviirillä, mutta jotain muuta pitää nakuttaa kuin meidän mökin lautoja.

Saunan viereen muurahaiset ei voi muuttaa, se on varma!

Muurahaisten kanssa ollaan oltu ihan sovussa tähän asti. Kunnes ne päätti uudistua ja muuttaa. Nyt ei enää olla sovussa ja minusta ne ovat itse aiheuttaneet tämän eripuran.

Muurahaispesä mökillä tontin laidassa.
Mökille kuuluu itikat, paarmat ja muurahaiset. Iso muurahaiskeko oli ennen hyvässä paikassa tontin laidassa,

Meillä on ollut pihan kulmalla iso muurahaispesä ja tähän asti sitä on käyty lähinnä uteliaana lasten kanssa katsomassa. Ne olivat mukavaa seurattavaa. Nyt muurahaisia on alkanut liikkua huussiin vievällä polulla sellainen määrä, että polulle ei voi lipokkaat jalassa pysähtyä. Jos yhtään stoppaan paikoilleni, saan heti kiukkuisen armeijan kimppuuni. Ja nämä muurahaiset eivät mitenkään söpösti kipua kinttua pitkin, vaan nämä yksilöt purevat ensin varpaasta ja sitten kiipeävät pikavauhtia ylöspäin ja purevat uudestaan.

Juhannuksena meidän vieraat alkoi tutkia, että mihin niillä murkuilla on matka. Paljastui, että niillä oli uusi pesäpaikka katsottuna. Ne roudasivat risu kerrallaan jättikokoista pesäänsä ja siellä olevia munia meidän saunan vieressä olevaan vanhaan lautakasaan. Lautakasa on meillä tämän kesän työlistalla, laudat polttopuiksi ja tuo alue siistiksi. Koska kesän alku meni mökkiä maalatessa, on tuo lautaprojekti joutunut aina vaan odottamaan. Kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa ja päivässä on vain 24 tuntia, vaikka mökillä saisi välillä olla kyllä enemmän. Saunan viereen muurahaiset ei voi muuttaa, se on varma. Joten pesä joutuu nyt sitten hävityksen alle. Miksi ne ei vaan pysyneet siellä missä olivat?

Uudetkin mökkiläiset saa heti kokea, miltä verille raavitut kintut tuntuu.

Itikka vai hyttynen? Mä luulen, että nämä pikkuruiset ötökät ovat se seikka, mikä saa monen nyt mökin ostaneen miettimään mökin myymistä. Varsinkin jos mökin ostamisen syy oli koronan aiheuttama tekemisen puute tai rahan paljous. Kun korona on ohi ja meillä on taas muuta tekemistä ja rahat voi käyttää juttuihin, joihin ei liity itikoita, palaa mökkejä myyntiin. Onkohan luonto järjestänyt meille tämmöisen super-itikka-kesän, jotta kaikki uudetkin mökkiläiset saa heti kokea miltä verille raavitut kintut tuntuu?

Ennen nukumaan menoa kannattaa karkoittaa itikat.
Ennen nukumaan menoa kannattaa karkoittaa itikat.

Onhan ne ärsyttäviä. Miten yhdestä pienestä ötökästä voi yön hiljaisina tunteina lähteä niin suuri meteli? Minä nukun aina tosi hyvin. Sikeästi, enkä kuule sadetta, tuulta tai joutsenten kaakatusta. Mutta jos ovesta on illalla päässyt yksi itikka sisälle mökkiin ja se pörrää pääni ympärillä, sen kuulen ja siihen herään. Kamalan hankala tilanne, kun haluaisin sen ihanan unenpöpperön säilyvän, jotta voin nukahtaa uudelleen. Sen takia en voi aukaista silmiä ja koska en voi aukaista silmiä, en voi mitenkään osua siihen itikkaan. Eli ennemmin tai myöhemmin uni katkeaa ja kiukku on valmis. Tässä kohtaan saattaisi jokaiselle tulla mieleen, että voisiko kuitenkin käyttää jotain ötököiden torjuntaan tarkoitettua ainetta. Meillä onneksi voidaan.

Mikä myrkky näihin tehoaa parhaiten?

Kaikenlainen hävittäminen, torjunta tai tappaminen on asioita, mistä ei kyllä oikein voi puhua kuin kuiskaamalla, ihan pienessä omassa porukassa. Ei siitä ainakaan pitäisi kirjoittaa. Eräässä Facebook ryhmässä joku kyseli vinkkejä, miten hävittää ampiaispesä mökkinsä etuoven yläpuolelta. Siitä nousi kamala meteli. Osan mielestä pesän olisi pitänyt antaa vaan olla siinä ulko-oven yläpuolella. En ole ollenkaan samaa mieltä. Kai nyt ulko-oven päältä voi ampiaispesän poistaa ilman, että koko maapallo sillä on tuhottu! Hassua oli sekin, että alkuperäinen kysyjä pyyteli ohjeita miten voisi luonnonmukaisesti hätistää tuon pesän toiseen paikkaan. Hänkään ei siis kysynyt, että mikä myrkky näihin tehoaa parhaiten. Ei sellaista kysymystä uskalla kysyä missään.

Mökin muihin haasteisiin kuuluu huussin tyhjentäminen.