Kategoriat
Luonto Ruokaa Syksy

Mahtava sienivuosi!

Ei kerkee kirjottaa, kun pitää möyriä mettässä! Nyt on menossa aivan mahtava sienivuosi. Ensin keväällä löytyi korvasieniä ja nyt on metsä täynnä vaikka mitä ihanaa. Joka vuosi pitäisi opetella kaksi uutta sientä. Ohje ei sano pitääkö niiden olla ruokasieniä, mutta kai ne myrkkysienetkin on hyvä opetella tunnistamaan. Listasin ne mitä jo tiedän ja poimin.

Korvasieniä

Näitä keräsin mukulana ja se kerääminen oli vielä ihan ok hommaa. Mutta putsaaminen oli ärsyttävää, piti istua tuntitolkulla pihalla ja pullasudilla putsata hiekkaa sienistä. (no varmaankaan ei tarvinnut tuntitolkulla istua, mutta siltä se silloin tuntui).  Näin aikuisena kun ajattelee, niin onneksi tuli moista tehtyä, koska nyt osaan sitten itsekin. Toki piti varmuuden vuoksi soittaa äidille ja tarkistaa, että miten se nyt menikään, montako kertaa keitettiin ja kuinka kauan. Myrkkysienien kanssa ei kannata pelleillä ja korvasieni on myrkyllinen, jos ei sitä osaa oikein käsitellä.

Korvasieniä löytyi keväällä ämpärillinen.
Korvasieniä löytyi keväällä koko ämpärillinen.

Korvasieniä ei aikaisemmin mökiltä löytynytkään ja nyt sain niitä kasaan melkein täyden ämpärillisen. Tämän mahdollisti mukava mökkinaapuri, joka näki sienet tienposkessa ja soitti niistä minulle. Sienet oli sellaisessa paikassa, että en olisi ikinä niitä siitä itse osannut etsiä. Mukulana korvasieniä etsittiin aina hakkuuaukioilta, joista oli puut kaadettu toissavuonna. Tämän kevään sienet taas löytyi havupuiden juurilta.

Korvasienet on kyllä hyviä. Teen niistä yleensä keittoa. Aloin jo tekemään siitä tänne ohjettakin.  Mutta kun sain kerman kipattua keiton sekaan, unohdin täysin kuvaamisen ja hups sitten se kattila olikin jo tyhjä! Että nyt on kuva vain aineksista ja tuosta sipulin paistamisesta. Yritän toisella kerran uudestaan, malta odottaa…

Herkkutatteja

No näitä taas kerään sellaisesta satumetsästä. Ikivanhasta, sammaloituneesta havupuumetsästä, missä ihan varmasti asuu menninkäisiä. Siltä se ainakin näyttää. Jos haluaisin kirjoittaa lastenkirjan, menisin tänne kävelemään hakeakseni inspiraatiota. Tällä hetkellä haen kuitenkin vain herkkutatteja.

Tatteja levitettynä ihailtavaksi keinuun.
Tatteja levitettynä ihailtavaksi pihakeinuun.

Herkkutatin lisäksi tänä kesänä löytyi valtavasti haavanpunikkitattia. Mutta koska sieniä oli niin paljon, että sai valita mitä poimii, jätin ne metsään. Herkkutatti on minusta paremman makuinen ja sitä ei tarvitse paistaa niin kauan.  Sieni pitää vain pieniä tai viipaloida ja paistaa neste pois. Laittaa vähän suolaa ja pippuria päälle. Tätä syödään meillä usein suoraan paistinpannulta lusikalla, se ei kerkeä mihinkään ruokaan asti.

Jos tekisin tästä jotain ruokaa, niin tattirisotto on tietysti älyttömän hyvää. Laiskana ostan välillä sellaisen puolivalmiin risottopussin ja sitten vaan tuunaan sitä lisäämällä itse poimittuja, paistettuja tatteja. Tatteja voi lisätä myös kastikkeeseen, jauhelihamurekkeeseen tai marinoida. Tattikeittoa en ole koskaan tehnyt, siis sellaista sileää, sitä pitää tänä vuonna kokeilla.

Haavanpunikkitatin paistamiseen on muuten ihan oma ohje, kannattaa tarkistaa miten se menee, jos niitä poimii.

Vaaleaorakas ja lampaankääpä

Kaikki valkoiset sienet on vähän pelottavia. Kun metsässä on niin monenlaisia myrkyllisiä vaaleita sieniä, ei meinaa uskaltaa poimia niitä herkullisiakaan. Vaaleaorakas on niin helppo tunnistaa, että sitä poimin. Siinä on sellainen erikoinen alaosa, mistä se on helppo tietää.

Lampaankääpä on helppo tunnistaa. Se on kuin vaalea lättänä möykky.
Lampaankääpä on helppo tunnistaa. Se on kuin vaalea lättänä möykky.

Toinen vaaleasieni on lampaankääpä. Sen taas tunnistaa viimeistään silloin, kun sen paistaa, koska se muuttuu keltaiseksi. Molemmat on tosi hyvänmakuisia ja näitäkin käsittelen yleensä aika simppelisti. Pannulle vaan, paisto, suolaa ja pippua päälle ja siitä suoraan suuhun. Tähän asti en ole löytänyt näitä niin paljon, että olisin miettinyt niistä jotain ruokaa. Koska nämä on koostumukseltaan hyvin lihaisia, jotkut paistaa niitä kuin pihvejä. Leivittää kananmuna, korppujauho, jauhoseoksessa ja siitä sitten pannulle. Pitää testata, jos löydän näitä lisää.

Suppilovahverot

Tästä minä aloitin. Suppilovahvero on niin helppo tunnistaa, että sillä ei aloittelijakaan voi mennä pieleen. Tuli hyvin turvallinen olo: näitä voin poimia ja näistä voin valmistaa perheelle ruokaa. Ilman, että ne saa jonkun myrkytyksen. Suppilovahveroita löytyy pitkään, senkin takia se on kiva sieni. Kun sienihulluus iskee, pitää sitä voida lievittää samoilemalla metsässä viikosta toiseen. Lähimmät ystäväni on myös hurahtaneet sieniin ja onneksi uutta satoa nousee aikalailla kahden viikon välein, joten voin kutsua ystäviä myös niitä poimimaan.

Suppilovahverot kasvaa vieretysten. Kun löytää yhden, muita on lähellä.
Suppilovahverot kasvaa vieretysten. Kun löytää yhden, muita on lähellä.

Suppilovahveroiden lisäksi olen löytänyt kosteikkovahveroa, mikä on kooltaan suppista isompi. Molemmissa on tunnistettava keltainen jalka, joten sitäkään ei tartte pelätä. Ihan varmuuden maksimoimiseksi tutkin sienet metsässä ja sitten kotona vielä uudestaan. Yleensä televisiossa on jo alkanut Tanssi Tähtien Kanssa kausi ja samalla kun vilkuilen sitä käyn sieniä läpi.

Suppilovahveron kanssa piirakkaan sopii parhaiten poro, mutta moni muukin yhdistelmä maistuu herkulliselta.
Suppilovahveron kanssa piirakkaan sopii parhaiten poro, mutta moni muukin yhdistelmä maistuu herkulliselta.

Suppiksista voi tehdä mitä vaan ruokaa, niitä en syö pannulta suoraan. Ihan ehdottomasti kaikista paras resepti on suppilovahvero-porokeitto, mihin tulee koskenlaskijajuustoa. Toinen ehdoton herkku on suppilovahveropiirakka. Siihen voi laittaa kaveriksi vaikka pororouhetta tai vaikka vaan keittokinkkua ja vähän tomaattia. Tästä onkin ohje jo täällä.

Karvarouskut

En tunnista vielä muita rouskuja kuin karvarouskun, mutta näitä pitäisi nyt sitten opetella tämän kesän uusina sieninä. Jos päämääränä on oppia kaksi uutta sientä per sesonki, haaparousku tai joku muu vastaava voisi olla hyvä. Karvarousku on hyvin helppo tunnistaa, kun siinä on sitä karvaa laidassa. Se on nätti sieni.

Karvarouskuista teen sienisalaattia. Niitä pitää vähän ryöpätä ja sitten vaan suolaa, pippuria, sokeria, etikkaan sekaan. Reilusti suolaa, ei mitään nykyajan puoli teelusikallista kolmeen kiloon sieniä hössötystä. Kukaan ei syö sienisalaattia niin paljon, että sen verisuonet siitä menisi tukkoon. Jos tätä syö, voi syödä niin, että nauttii. Me oltiin kerran ystävien kanssa Mäntässä, Viinituvassa syömässä ja siellä oli täydellistä sienisalaattia. Kyseltiin kokilta sen salaisuutta, vastaus oli smetana. Siihen asti olin tehnyt oman salaattini kermaviiliin, vähän niin kuin kevyempänä versiona, mutta nykyään laitan siihen smetanaa. Tulee hyvää, usko minua.

Kanttarellit

Kai nämäkin pitää mainita. Kanttarelli on hyvä esimerkki siitä, että sienissäkin makuja on tosi erilaisia. Muut sienet on meillä syöty pakkasesta jo kauan aikaa sitten, mutta näitä on aina vaan jäljellä. Teen niistä kastiketta. Kaikki sitä syö, mutta kukaan ei sitä kaipaa.

Mustatorvisieni

Tämän löytämisestä haaveilen. Yksi naapuri on kertonut, että sitä meidänkin metsistä löytyisi, joten toivoa on. Voin naamioitua ja hiippailla naapurini perässä, jos hänen apajansa vaikka paljastuisi. Vapaaehtoisestihan niitä ei kenellekään kerrota.

Katso tästä vielä se tosi maukas piirakka ohje.

Lisäilen tänne sienikeiton ohjeen, kun vain saan sen joskus kuvattua, ennen kuin katoaa lautasilta.