Kategoriat
Kesä Luonto Tuumailuja

Mökkeilyyn kuuluu itikat, paarmat ja muurahaiset.

Mietitäänköhän jossain just nyt, että hitto kun tuli tämä mökki ostettua! Itikoita on enemmän kuin ennen ja kaikki muutkin ötökät pörrää ympärillä. Pihapolulla ei voi seistä kun murkku puree jalasta ja linnut häiritsee nukkumista. Mökkeilyssä saa luonnon kaupan päälle, oli siihen varautunut tai ei. Mökkeilyyn kuuluu itikat, paarmat ja muurahaiset.

Koko mökkeilyn ideahan on se, että ihmiset ovat jossain korvessa. Vesistön äärellä ja puiden keskellä. Siellä korvessa on pakostakin myös eläimiä, niin hyvässä kuin pahassakin. Harva moittii uljaasti veden pinnalla lipuvaa joutsenparia. Mutta jos mökki sijaitsee niiden muuttomatkan varrella ja joutsenia kokoontuu satoja omalle mökkijärvelle kaakattamaan, alkaa valkoinen lintu jo ärsyttää. Kirjoitan nyt muutamista ärsyttävistä elukoista.

Syksyllä tikan naputtama koivu katkesi ja kaatui minun auton päälle.

Minusta ihan ehdottomasti ärsyttävin lintu on tikka. Tälle kiukustumiselle löytyy hyvä syy. Tikka naputti älyttömän pesäkolon mökkipihassa olevaan koivuun. Sen poikaset huusivat siinä yhden kesän ja huutamisella tarkoitan ympäri vuorokauden jatkuvaa rääkymistä, en mitään söpöä sirkutusta. Samaisen tikan vaari oli naputellut joskus aikaisemmin viereistä koivua ja tehnyt siihen ison kolon. Viime syksyn Aila myrskyssä tikka-vaarin naputtama koivu sitten katkesi ja kaatui minun auton päälle. Autosta meni katto kasaan ja vakuutusyhtiö totesi, että tämä auto menee lunastukseen. Joten mielestäni minulla on ihan hyvä syy olla tikalle ja kaikille sen sukulaisille karheana ja toivoa niiden löytävän pesäpuunsa jostain pikkusen kauempaa. Ihan asumatonta metsää kun on meidän mökin ympärillä älyttömästi.

Koivu on kaatunut auton päälle.
Myrskyssä koivu kaatui auton päälle. Minä syytän tikkaa!

Tikka nakutti yhtenä kesänä myös terassin yläpuolelta mökin vuorilautoja. Sekin on meistä sen verta ärsyttävää, että hätistettiin se siitä pois. Ymmärrän, että ollaan luonnon keskellä ja eläinten reviirillä, mutta jotain muuta pitää nakuttaa kuin meidän mökin lautoja.

Saunan viereen muurahaiset ei voi muuttaa, se on varma!

Muurahaisten kanssa ollaan oltu ihan sovussa tähän asti. Kunnes ne päätti uudistua ja muuttaa. Nyt ei enää olla sovussa ja minusta ne ovat itse aiheuttaneet tämän eripuran.

Muurahaispesä mökillä tontin laidassa.
Mökille kuuluu itikat, paarmat ja muurahaiset. Iso muurahaiskeko oli ennen hyvässä paikassa tontin laidassa,

Meillä on ollut pihan kulmalla iso muurahaispesä ja tähän asti sitä on käyty lähinnä uteliaana lasten kanssa katsomassa. Ne olivat mukavaa seurattavaa. Nyt muurahaisia on alkanut liikkua huussiin vievällä polulla sellainen määrä, että polulle ei voi lipokkaat jalassa pysähtyä. Jos yhtään stoppaan paikoilleni, saan heti kiukkuisen armeijan kimppuuni. Ja nämä muurahaiset eivät mitenkään söpösti kipua kinttua pitkin, vaan nämä yksilöt purevat ensin varpaasta ja sitten kiipeävät pikavauhtia ylöspäin ja purevat uudestaan.

Juhannuksena meidän vieraat alkoi tutkia, että mihin niillä murkuilla on matka. Paljastui, että niillä oli uusi pesäpaikka katsottuna. Ne roudasivat risu kerrallaan jättikokoista pesäänsä ja siellä olevia munia meidän saunan vieressä olevaan vanhaan lautakasaan. Lautakasa on meillä tämän kesän työlistalla, laudat polttopuiksi ja tuo alue siistiksi. Koska kesän alku meni mökkiä maalatessa, on tuo lautaprojekti joutunut aina vaan odottamaan. Kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa ja päivässä on vain 24 tuntia, vaikka mökillä saisi välillä olla kyllä enemmän. Saunan viereen muurahaiset ei voi muuttaa, se on varma. Joten pesä joutuu nyt sitten hävityksen alle. Miksi ne ei vaan pysyneet siellä missä olivat?

Uudetkin mökkiläiset saa heti kokea, miltä verille raavitut kintut tuntuu.

Itikka vai hyttynen? Mä luulen, että nämä pikkuruiset ötökät ovat se seikka, mikä saa monen nyt mökin ostaneen miettimään mökin myymistä. Varsinkin jos mökin ostamisen syy oli koronan aiheuttama tekemisen puute tai rahan paljous. Kun korona on ohi ja meillä on taas muuta tekemistä ja rahat voi käyttää juttuihin, joihin ei liity itikoita, palaa mökkejä myyntiin. Onkohan luonto järjestänyt meille tämmöisen super-itikka-kesän, jotta kaikki uudetkin mökkiläiset saa heti kokea miltä verille raavitut kintut tuntuu?

Ennen nukumaan menoa kannattaa karkoittaa itikat.
Ennen nukumaan menoa kannattaa karkoittaa itikat.

Onhan ne ärsyttäviä. Miten yhdestä pienestä ötökästä voi yön hiljaisina tunteina lähteä niin suuri meteli? Minä nukun aina tosi hyvin. Sikeästi, enkä kuule sadetta, tuulta tai joutsenten kaakatusta. Mutta jos ovesta on illalla päässyt yksi itikka sisälle mökkiin ja se pörrää pääni ympärillä, sen kuulen ja siihen herään. Kamalan hankala tilanne, kun haluaisin sen ihanan unenpöpperön säilyvän, jotta voin nukahtaa uudelleen. Sen takia en voi aukaista silmiä ja koska en voi aukaista silmiä, en voi mitenkään osua siihen itikkaan. Eli ennemmin tai myöhemmin uni katkeaa ja kiukku on valmis. Tässä kohtaan saattaisi jokaiselle tulla mieleen, että voisiko kuitenkin käyttää jotain ötököiden torjuntaan tarkoitettua ainetta. Meillä onneksi voidaan.

Mikä myrkky näihin tehoaa parhaiten?

Kaikenlainen hävittäminen, torjunta tai tappaminen on asioita, mistä ei kyllä oikein voi puhua kuin kuiskaamalla, ihan pienessä omassa porukassa. Ei siitä ainakaan pitäisi kirjoittaa. Eräässä Facebook ryhmässä joku kyseli vinkkejä, miten hävittää ampiaispesä mökkinsä etuoven yläpuolelta. Siitä nousi kamala meteli. Osan mielestä pesän olisi pitänyt antaa vaan olla siinä ulko-oven yläpuolella. En ole ollenkaan samaa mieltä. Kai nyt ulko-oven päältä voi ampiaispesän poistaa ilman, että koko maapallo sillä on tuhottu! Hassua oli sekin, että alkuperäinen kysyjä pyyteli ohjeita miten voisi luonnonmukaisesti hätistää tuon pesän toiseen paikkaan. Hänkään ei siis kysynyt, että mikä myrkky näihin tehoaa parhaiten. Ei sellaista kysymystä uskalla kysyä missään.

Mökin muihin haasteisiin kuuluu huussin tyhjentäminen.