Uudet puunkantatelineet ovat helppo pinota ja kevyet kantaa.

Mökille uudet puunkantotelineet

Minä sanon näitä puurekuiksi. En tiedä onko se edes oikea sana. Joka tapauksessa meille tuli uuden puunkantotelineet, jos nyt virallisemmin halutaan puhua. Vanhat puurekut oli ihan samanlaiset, mutta ne oli tehty alumiinista. Eli malli oli hyväksi valmiiksi hyväksi havaittu: koko oikea sekä kantamisen, että pinoamisen kannalta.

Kantaminen

Tuo puiden kantaminen on meidän mökillä ollut usein minun ja muksujen hommaa. Oma ja muiden mukulat joutuvat viikonlopun aikana täyttämään puurekut ja kantamaan ne sisälle. Puiden hakijoita on kahdenlaisia, toiset hakee yhden rekun silloin tällöin, kun puita tarvitsevat. Toisen taas täyttävät kaikki mahdolliset puunkantotelineet kerralla, jotta ei koko ajan tarvitse hakea lisää. Kirjoituksen sävystä jo varmaan huomaan kumpaan porukkaan minä kuulun. Tehokkaasti kaikki telineet täyteen!

Maitokärryillä on hyvä tuoda isompi määrä puita kerrallaan.
Maitokärryillä on hyvä tuoda isompi määrä puita kerrallaan.

Koska kantaminen on muksujen puuhaa, pitää nuo puunkantotelineet olla sen kokoisia, että niitä jaksaa hommasta ärsyyntynyt teinikin kantaa. Tai, että minä jaksan niitä kantaa. Vähentää huomattavasti kantamisen intoa, jos ei voi täyttää kantotelinettä kunnolla täyteen tai joutuu raahaamaan sitä viimeisillä voimillaan. Vähän dramaattisesti sanottu, mutta osin myös totta.

Nikkarointi

Uudet puunkantotelineet on Aviomies tehnyt lastulevystä ja rimoista. Ihan ensin lastulevy on sahattu vanhojen alumiinisten telineiden mittojen mukaisiksi: pohja ja laidat. Niistä on hiottu puunkuviot esille ja kulmat pyöreiksi.

Lastulevyä ja rimoja sahattuna sopivan kokoisiksi paloiksi.
Lastulevyä ja rimoja sahattuna sopivan kokoisiksi paloiksi.

Laitoihin on lisätty pienet rimat, mihin kantakahva kiinnittyy. Kantokahvat ovat pyöreästä rimasta, jotka on hiottu tasaiseksi. Kahvasta on tehty sen verran ohut, että minunkin käsi ylettää sen ympäri. Koko homma on kasattu pienillä nauloilla, naulapyssyllä napsutellen.

Lastulevystä tulee pohja ja sivut.
Lastulevystä tulee pohja ja sivut.

Käsittely

Osassa lastulevyistä puunkuviot oli tosi kauniita, mutta valitettavasti ei ihan kaikissa. Siksi niitä ei haluttu jättää täysin käsittelemättömäksi, vaikka ne olivatkin ihan hienoja pelkästään puunvärisinä. Kaapissa olisi ollut maalipurkin jämiä, väreinä sekä harmaata, että valkoista. Mutta jos nuo nyt maalaa, niin puunkuviot ei näy ollenkaan. Kaapista löytyi onneksi harmaata petsiäkin ja siitä laimennettiin sopivan värinen sävy. Vettä sekaan sen verran, että väri oli sopiva harmaa. Tällä käsiteltiin telineet ja annettiin kuivaa.

Osat yhdistettiin pienillä nauloilla.
Osat yhdistettiin pienillä nauloilla.

Puut ovat välillä kosteita, joten ne kastelevat telineetkin. Siksi petsatun pinnan päälle vedettiin vielä öljy, jotta pinta hylkii kosteutta ja telineet olisi mahdollisimman pitkäikäiset.

Pinolle

Näitä puunkantotelineitä mahtuu pinolle kaksi vierekkäin ja neljä päällekkäin sekä mökin sisällä takan viereen, että saunalla saunan eteiseen. Voikohan näihin lastata mitään muuta kuin jotain hienoja sisustus koivuhalkoja?Hienot ja hyvät

Puunkantotelineet olisi ihan nättejä vaikka ei olisi petsattukaan.
Puunkantotelineet olisi ihan nättejä vaikka ei olisi petsattukaan.

Hienot ja hyvät

Näistä tuli hienot! Ja hienouden lisäksi toimivat. Monia asioita mökillä pitää ajatella sen käytettävyyden kannalta, eikä vain ulkonäön näkövinkkelistä.

Viime talvena syntyi myös hieno penkki. Lue sitä TÄSTÄ.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.